*

Liisa Polameri

Kapeat hartiat

  • Kapeat hartiat

Satuin näkemään vilauksen ohjelmasta televisiossa, jossa kerrottiin miesten uuden, sivuilta lyhyen hiustyylin kertovan miehisestä dynaamisuudesta. Katselin myös eilen ohjelman Laura Huhtasaaren haastattelusta. Katseeni kiinnittyi hänen upeisiin, valtiomenaan roikkuviin hiuksiinsa, jotka mielestäni kilpailivat liikaa poliitikon sanottavan kanssa. 

Poimin netistä joitakin esimerkkejä ihmisen habituksen kehityksestä ja sen vaikutukseta ympäröivään yhteisöön.

Habitus (hahmo, ulkomuoto, olemus, taipumus, kyky) on sosiologien käsite, joka viittaa ihmisen ulkoiseen olemukseen ja normien noudattamisen traditioon. Sitä kutsutaan ”ruumiillistuneeksi subjektiivisuudeksi.

Nykyisin habitus liitetään käsitykseen yksilön sosiaalisesti tuotetusta olemuksesta. Habitus on keino yhdistää yhteiskunnan objektiiviset rakenteet ja subjektiiviset toimijat yhdeksi kokonaisuudeksi.

Sosiologiassa habitus kuvaa rajapintaa yksilön kehityspsykologisen historian ja yhteisön käyttämän vallan välillä. Ihmisen vuorovaikutus toisten kanssa tapahtuu kentillä, joilla yksilö kilpailee pääomasta. Yksilön kokemukset kentillä, opitut roolit ja niitä ylläpitävät normit ja fyysiset ja psyykkiset olosuhteet kiteytyvät yhteen habitukseksi.

Habitusta voidaan pitää sekä yksilöllisenä että yhteisöllisenä asiana. Habitus on myös eräässä mielessä ihmisen koko olemisen tapa.

Sitten muita määritelmiä nyt pelkästään hiustyyleistä, jotka ovat osa ihmisen habitusta.

Erään näkemyksen mukaan, pitkät, olkapäille roikkuvat hiukset määritellään:

Sensuelli, flirttaileva, helppo ja leikkisä. – Pitkä, suora tukka piilottaa heidän olkapäänsä, kaulansa ja solisluunsa ja saa heidät näyttämään vielä pienemmiltä.

Lyhyet, helppohoitoiset hiukset:

Voima, eleganssi, valta ja yksinkertaisuus. - Uskottava look, joka on helppo pitää edustavana.

Ovatko meidän stailistimme toimineet takapiruna vai onko kysymys muuten vaan suomalaisesta ilmiöstä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Habitus

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Eiköhän tuo pimeyden kuningattareksi kaihoava keskustele habituksestaan joka aamu peilinsä kanssa, ennen kuin laskeutuu käskyläistensä luo punomaan juoniaan valtakunnan syöksemiseksi ikuiseen pimeyteen ja kylmyyteen.

Mitä tulee sensuellisuuteen ja hiuksiin, taas ihmettelen, miksi naispoliitikkojen ulkonäköön kiinnitetään huomiota aivan toisella tavalla kuin miesten? No ei tietenkään epäselvää miksi, mutta ei sen nyt silti pitäisi olla politiikassa oleellinen asia.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Ihminen arvioi tarinankertojaa myös habituksen perusteella. Se kuuluu meidän primitiivisiin reaktioihimme. Tarinankertojaa voi pitää uskottavana tai epäuskottavana historiallisesti arvovarautunein perustein.

Blogin tekstistä: "Ihmisen vuorovaikutus toisten kanssa tapahtuu kentillä, joilla yksilö kilpailee pääomasta. Yksilön kokemukset kentillä, opitut roolit ja niitä ylläpitävät normit ja fyysiset ja psyykkiset olosuhteet kiteytyvät yhteen habitukseksi."

Joidenkin mielestä täysparta julkisuudessa esiintyvillä miehillä vie uskottavuutta ja valloillaan roikkuvat hiukset ja korkokengät naisen uskottavuutta.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

http://marirantanen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2386...
Minä olen muuten kerran saanut bannit täältä kun tein blogin erään ministerin itsestailauksen viesteistä.
Kun nyt spekuloidaan että orpolaiset ovat osallina viime päivien draamakomediaan ja että liberaalisiipi on kokoomuksessa ja keskustassa ahtaalla kun taas orposiipi hyötyy persuloikkareista niin en saane bannia siitä että väitän Turkkilan viestittävän radikaalisti pukukoodeillaan vaikkakin dandyversiona.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Dandyismi aikanaan, on liittynt tieteyllä tavalla myös vallankumoukseen. Mutta eikö habitusjutun ydin liity nykyisin myös omaan tyyli- ja tilannetajuun. Kukaanhan meitä ei pakota pukeutumaan tai järjestämään hiuksiaan tietyn kaavan mukaan? Stailistiet toimivat takapiruna, mutta onko heidän takaan isopiru, kuten poliittiset ja kaupalliset toimijat?

80 - luvulla meni "hienosti". Naisilla oli olkatoppaukset, mukavia väljiä asusteita ja naisyrttäjyys alkoi lisääntyä. Nyt vaatteiden olkapäät ovat ahtaat, korkokengät on kova sana ja hiusten on oltava auki ja pitkät...

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Se on sitä oikeistolaiskonservatismiä, epämukavaa juuri Niinkuin päähuivitkin ovat epämukavia. Nehän ärsyttää eniten juuri niitä jotka itse ovat piikkareissa ja kärsivät.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Piti vielä lisätä, että 80 - luvulla, myös miesten pukeutuminen muuttui väljemmäksi ja rennommaksi.

Toimituksen poiminnat